Sain vihdoin aikaiseksi soittaa neuvolaan ensimmäisen äitiysneuvola-ajan perässä. Kävi ilmi, että tällä alueella aika monella tulevalla mutsilla on ollut samat kujeet mielessä. Sain kuitenkin ajan rv 10+1, tosin keskelle päivää, niin että tuleva faija ei kyllä mitenkään pääse paikalle.

Itsekin joudun ekaa kertaa tilanteeseen, jossa töissä pitää olla joku selitys puolen päivän aikaan poistumiselle. En millään haluaisi vielä kertoa töissä, kun näillä viikoilla voi kuitenkin sattua mitä tahansa. Ettei tarvi niiden hikoilla turhaan. Ja muutenkin ahistaa koko keskustelun käyminen, joten mieluiten kävisin sen sitten kun on ultrassa varmistettu, että tulokkaalla on kaikki okei. Onneksi työpaikallani tunnutaan suhtautuvan positiivisesti äitiys- ja vanhempainlomiin ainakin muiden ihmisten kohdalla, että sikäli ei tarvitse ihan älyttömästi jännittää.

Noin muuten ei mitään raskausvaivoja ole vielä ilmaantunut suunnatonta väsymystä ja terästäytynyttä hajuaistia lukuunottamatta. Hankin tänään rautatabletteja, jos ne vaikka auttaisivat siihen väsymykseen. Viimeksikin tuli raudanpuutosta keskiraskaudessa, eikä se ollut kivaa se. Tällä kertaa ajattelin ennakoida ajoissa.