Maanantaina oli eka ultra. Siellähän hän pötkötteli, 5,6 cm pituudessaan (plus jalat). Kunnon kuvia ei saatu, kun pieni viuhtoi menemään, minkä kerkesi. Näytti sillä olevan kaikki paikoillaan, sydän, kädet, jalat ja aivolintunenkin. Niskaturvotusta reippaasti vähemmän kuin isoveljellä, 0,8 mm.

Notta tästä ekasta jännityksestä ollaan nyt selvitty, ja melko vähäisin jännityksin. Töihin en kyllä ennen ultraa pystynyt keskittymään.

Sit olisi tarjolla se seuraava jännitys, selvitäänkö 14. viikon yli. Ja se seuraava, pystyykö äiti venyttämään itsensä syömättä ja juomatta glukoositestiin ja kuinka pahalla päällä sieltä tullaan ulos. Ja sen jälkeen olisi tarjolla kakkosultra, jonka jälkeen tulee kestovitutus ja lopun aikojen odotus, jos yhtään samalla käsiksellä mennään kuin viimeksi.

Mutta toistaiseksi nautiskelen tästä vaaleanpunaisesta hattarapilvestä ja keveästä mahasta niin kauan kuin tätä iloa kestää. Ollaan kuitenkin selvitty täysissä sielun ja ruumiin voimissa jo monta raskauskuukautta.