Maanantaina oli eka ultra. Siellähän hän pötkötteli, 5,6 cm pituudessaan (plus jalat). Kunnon kuvia ei saatu, kun pieni viuhtoi menemään, minkä kerkesi. Näytti sillä olevan kaikki paikoillaan, sydän, kädet, jalat ja aivolintunenkin. Niskaturvotusta reippaasti vähemmän kuin isoveljellä, 0,8 mm.

Notta tästä ekasta jännityksestä ollaan nyt selvitty, ja melko vähäisin jännityksin. Töihin en kyllä ennen ultraa pystynyt keskittymään.

Sit olisi tarjolla se seuraava jännitys, selvitäänkö 14. viikon yli. Ja se seuraava, pystyykö äiti venyttämään itsensä syömättä ja juomatta glukoositestiin ja kuinka pahalla päällä sieltä tullaan ulos. Ja sen jälkeen olisi tarjolla kakkosultra, jonka jälkeen tulee kestovitutus ja lopun aikojen odotus, jos yhtään samalla käsiksellä mennään kuin viimeksi.

Mutta toistaiseksi nautiskelen tästä vaaleanpunaisesta hattarapilvestä ja keveästä mahasta niin kauan kuin tätä iloa kestää. Ollaan kuitenkin selvitty täysissä sielun ja ruumiin voimissa jo monta raskauskuukautta.

Maito alkoi olemaan niin vastenmielistä kampetta, että siirryin soijamaitoon. Jostain ne on kalsiumit vedettävä tai ipana syö ne mun luista. Soijamaito sen sijaan maistuu hyvältä, niin että sitä saa juotua useamman lasin päivässä. Taidanpa testailla kaura- ja riisimaidotkin, kun nyt testailemaan lähdin.

Muissa uutisissa: ilmeisesti joku hormoni on todella lähtenyt lätkimään, koska enää en sammu iltaseiskalta, eikä mies haise pahalta. Myös jatkuva vatsan turvotus ja epämääräinen paha olo on häipännyt. Onko tämä sitten hyvä vai huono merkki? En tiedä, aion nautiskella niin kauan kuin tätä kestää. Tosin närästys tekee näköjään tuloaan tähän arvotyhjiöön.

Lähes kaikki raskausoireet ovat kadonneet. Ei kuvota ollenkaan Ylenpalttinen väsymys on muuntunut aika lailla tavanomaiseksi. Yhtäkkiset ärsytyksenpuuskat ovat hävinneet. Olen jo lähestulkoon varma, että raskaus on joko mennyt kesken tai plussa oli alunperinkin väärä.

Ja sitten yritän kaivaa taas niitä pikkumerkkejä. Liha ällöttää ihan jo pelkästään ajatuksena, joten skidin lounaan ja päivällisen laitto vaatii aika lailla tahdonvoimaa. Kuuma maito on vastenmielistä, joten nautin teeni ilman. Ja yritän muistaa juoda lasillisen tai pari maitoa päivittäin. Aamuyöllä neljän-viiden pintaan tulee nälkäherätys ja pakko käydä pikkulautasellisellisella yöpalamysliä, koska muuten ei uni tule. Navanympärysosasto näyttää torpedolta.

Nämä kaksi viimeistä ovat ainoita viime raskaudesta tuttuja oireita. Etenkin tuo nälkä. Ensimmäinen ultra on maanantaina, toivottavasti kultapieni on täysissä sielun ja ruumin voimissa. Edellinen malli hikkasi ja viuhtoi koko ultrauksen ajan, ehkäpä tämä tämän vuoden malli osaa ihan uusia temppuja.

Tällä viikolla hyviä ja huonoja sattumuksia. Ensinnäkin esikoinen meni hankkimaan itselleen vesirokon. Josta meikä tietysti panikoi, että mites toi sikiö. No ihan turvassa se, kun olen itse sairastanut vesirokon joskus. Tuttu kätilö vielä hankki vähän statistiikkaa mielenrauhakseni: Helsingin naistenklinikalla on viimeisen 10 vuoden sisään ollut yksi viikolla 11 vesirokon sairastanut hoidossa, eikä hänenkään lapselleen käynyt kuinkaan. Eli aika harvinaista saada vesirokkokomplikaatioita. 

Kivampi sattumus on, että naapurinrouva on myös raskaana. Eli tällä kerralla on ihan lähipiirissä joku samanvaivainen yhtä aikaa. Huippua! Viimeksi kismitti raskauden muiden asianhaarojen lisäksi se, ettei ollut ketään, joka olisi vielä muistanut millaista menoa se raskaushommeli on (paitsi ehkä kaipuunsekaisella nostalgialla, mikä ei varsin parantanut omia fiiliksiäni). Mutta nyt mulla on joku, joka ymmärtää puolesta sanasta, että "vähän väsyttää" ja "aika painavalta tuntuu".

Suurin piirtein näihin aikoihin (raskaudesta) viime keikalla aloin tarvita äitiysbyysia ns. turvotuksen takia. Kävin kokeilemassa useammallakin äitiysosastolla, ja ostin lopulta yhdet äitiysfarkut Pariisista. Gapista. Tuolla ne kaapissa edelleen nakottaa, vaikka eilen oli kyllä jo vähän tarvetta.

Meinaan ilmavauva oli vähintään 7. kuulla. Mutta onhan se kiva, ettei kenenkään tartte siellä yksinään köllistellä ja musiikkia piisaa. Ei ehkä toistamiseen tarvitse tämän raskauden aikana kokeilla majoneesia. Ainakaan sisäisesti.

Viime viikolla kävin ekassa äitiysneuvolassa kans, mieskin ehti ruokiksella mukaan. Painoa on puolitoista kiloa vähemmän kuin viime kerralla, eikä me muutenkaan siellä kauaa vetelehditty. Suurin vaikeus oli siinä, kun terkkari ei millään meinannut saada mahtumaan mun viime raskausajan diagnooseja niille varattuun laatikkoon. Keräsin nimittäin koko sarjan, paitsi hyperemesistä. Alkoholi- ja huumetesteistäkin selvittiin puhtain paperein. Tai en tiedä kuinka puhtain. Repesin kun opin taas uusia huumeiden nimiä, ja vaikka tää miehestäni oli myös suunnattoman hauskaa, terkkari ei oikein ymmärtänyt.

Mut siis, "unikkotee". Ahahahahahahahahaa! Jos mulle ois joku joskus tarjonnut unikkoteetä, oisin varmaan ollut että "ehdottomasti, kokeilen aina mielelläni uusia teelaatuja". Koska, tee nyt vaan on parhautta, ja mä olisin veikannut sen olevan jotain minttu- ja kamomillateen sukua, rentouttavaa ja näin edelleen.

Viime raskaudessa vedin kirsikka- ja limeteetä, joista edellinen maistuu normaalisti esanssilta ja jälkimmäinen tiskiaineelta. Tällä kertaa olen innostunut chaista ja Russian Earl Greystä. Tarkoittaako tää nyt, että erimerkkinen vauva tulossa? Vai onko tällä tyypillä vaan parempi maku?

Raskausoirerepertuaarini on juuri laajentunut. Tällä hetkellä jännittäviä oireita löytyy sekä ruuansulatuksesta että ilmeisesti verenkierrosta.

Ensinnäkin kaikki punainen liha ja maito ällöttävät, etenkin lämpimänä. Tämä nyt ei olisi mikään suuri tragedia, mutta arvatkaapa mitä lihan (myös ravintoteknisesti korvaava) soija tekee? No ummetusta, jota ei tästä kropasta tavattu viime keikalla kuin synnytyksen jälkeen. Yök.

Ja toiseksi on alkanut huimaamaan niin että heikottaa (hekoheko). Ihan paikalla istuessakin voi vintti alkaa mennä pimeäksi, mutta yleensä kuitenkin vasta noustessa ja/tai liikkuessa.

Jos tämä huimaus olisi kiinni hemoglobiinista, joka viime kierroksella ainakin tipahti juurikin näillä main, sen voisi parhaiten korjata (ta-da-da-DAA) syömällä punaista lihaa. Yök. Toinen korjausmetodi, eli rautatabletit, aiheuttavat ummetusta.

Tää on kyllä nyt niin hyvin suunniteltua meininkiä, että oksat pois. Mutta vielä on kyseessä kuitenkin se nautinnollinen aika raskaudesta, koska maha ei paina, eikä pahoinvointiakaan ole.

Sain tänään ensimmäisen viestin kanssamatkustajalta. Se meni jotensakin näin:

"Joo ihan kiva mutsi, mutta jos hyppäät vielä kerran, niin ammun happopallon sun kitusiin. Aha. Vai näin. No SPÄDÄNG sitten vaan."

Lihapullat kelpaa, Zumba ei. Taidan jatkaa vähemmän hyppyyttävällä liikuntalinjalla.

Alan toivottavasti selvitä pahimmasta väsymyksestä, eilenkin meni koko päivä hereillä ilman yksiäkään päiväunia ihan iltakasiin saakka. Erityisen ylpeä tästä pitkästä päivästä olen siksi, että aamuherätys tuli kuitenkin aamuviideltä.

Tänään onkin koko päivä mennyt aivan hirveissä mielialanvaihteluissa. En nyt suoraan väittäisi, että tämä reipastahtinen heittely vitutuksesta euforiaan ja hällävälismistä masennukseen on kivempaa kuin jatkuva haukottelu, mutta onhan tää vaihtelua kuitenkin. Eikä vieläkään ole tarvinnut edes harkita oksentelua.

Sitrushedelmät alkoivat maistumaan viime viikolla, ja sitrusallergiani on jälleen hävinnyt raskauden myötä. Niinpä taitaa tämäkin raskaus mennä etelän hedelmillä herkutteluksi. Kesällä tosin saattaa olla vähän haastavaa, mutta ehkä persikat ja nektariinit kelpaavat korvikkeiksi.

Sain vihdoin aikaiseksi soittaa neuvolaan ensimmäisen äitiysneuvola-ajan perässä. Kävi ilmi, että tällä alueella aika monella tulevalla mutsilla on ollut samat kujeet mielessä. Sain kuitenkin ajan rv 10+1, tosin keskelle päivää, niin että tuleva faija ei kyllä mitenkään pääse paikalle.

Itsekin joudun ekaa kertaa tilanteeseen, jossa töissä pitää olla joku selitys puolen päivän aikaan poistumiselle. En millään haluaisi vielä kertoa töissä, kun näillä viikoilla voi kuitenkin sattua mitä tahansa. Ettei tarvi niiden hikoilla turhaan. Ja muutenkin ahistaa koko keskustelun käyminen, joten mieluiten kävisin sen sitten kun on ultrassa varmistettu, että tulokkaalla on kaikki okei. Onneksi työpaikallani tunnutaan suhtautuvan positiivisesti äitiys- ja vanhempainlomiin ainakin muiden ihmisten kohdalla, että sikäli ei tarvitse ihan älyttömästi jännittää.

Noin muuten ei mitään raskausvaivoja ole vielä ilmaantunut suunnatonta väsymystä ja terästäytynyttä hajuaistia lukuunottamatta. Hankin tänään rautatabletteja, jos ne vaikka auttaisivat siihen väsymykseen. Viimeksikin tuli raudanpuutosta keskiraskaudessa, eikä se ollut kivaa se. Tällä kertaa ajattelin ennakoida ajoissa.

Viime raskaudessa soitin neuvolaan heti plussausta seuraavana päivänä. Tällä kertaa en ole jotenkin vaan ehtinyt tai muistanut tai jotain.

Enkä nyt ollenkaan tarkoita sitä, etteikö alkio olisi jo kovasti rakas. Varmaan rakkaampikin kuin viime kerralla, jolloin lähinnä kokovartalopanikoin lähestulkoon koko raskausajan. Mutta jotenkin en nyt vaan stressaa samalla tavalla. Mikä on kummallista, kun ottaa huomioon, että ihan lähipiirissä on tapahtunut keskenmenoja ja muita hirveyksiä tässä välillä.

Mutta huomenna, oikeesti. Mulla on jopa muistutus puhelimessa.